Ravintolatarjonta pääkaupungin ytimessä laajeni uudella mielenkiintoisella tulokkaalla, kun The Glass Helsinki avattiin Mikonkadulle elokuussa. Pohjolan bistron makuihin nojaava ravintola vannoo elämyksellisyyden, laadun ja helsinkiläisten viihtyvyyden nimeen.
The Glass on ravintola, joka sai alkunsa kahden helsinkiläisen ystävyksen illanvietosta. Tunnetut ravintola-alan ammattilaiset Yrjänä Raitanen ja Jarkko Myllymäki kilistelivät Rieslingiä ja illan edetessä huomasivat keskustelevansa yhä innostuneemmin uudenlaisen ravintolakonseptin synnyttämisestä Helsinkiin. “Olemme kumpikin aktiivisia paikallisen ravintolaskenen kuluttajia ja usein tavatessamme vaihdamme aiheesta kokemuksia”, Yrjänä Raitanen aloittaa.”Tällä kertaa keskustelu lähtikin yllättäen sellaiseen suuntaan, että sen päätteeksi huomasimme tehneemme päätöksen uuden ravintolan perustamisesta pääkaupungin sykkivimpään ytimeen.”
The Glass Helsinki on uuden ajan ravintola
Koska Helsinki on jo ennestään piukassa monipuolista ravintolatarjontaa, ei uutta tulokasta kannata lähteä synnyttämään ilman päteviä perusteita. “Mielestämme täällä ei ole vielä riittävästi ravintoloita, joissa esimerkiksi kasvisraaka-aineita osataan valmistaa innovatiivisella fine dining -twistillä”, Jarkko Myllymäki kertoo. “Tämä oli yksi asia, johon halusimme uudessa konseptissamme panostaa.”
Lähellä tuotetut raaka-aineet ovat toinen The Glass -ravintolakonseptin kulmakivistä. “Lähiruoka kasvattaa koko ajan suosiotaan ja sitä me halusimme nyt tuoda entistä enemmän helsinkiläisten saataville. Mutta vaikka annostemme perustukset rakennetaankin lähellä tuotetuista aineksista, eivät ne makumaailmoiltaan suinkaan ole tuttuja ja totuttuja. Mielenkiintoisilla valmistustavoilla ja jännittävällä maustamisella vaikkapa niinkin perinteisestä raaka-aineesta, kuin kurpitsasta, voidaan loihtia todella elämyksellisiä annoksia.”

The Glassin á la carte listalta löytyy kasvispainotteisuudesta huolimatta myös suussa sulavaa peuranpaistia.
Juuri innovatiivisuus onkin yksi The Glass’in vahvuuksista. “Kaikki annoksemme ovat keittiömestarimme Jakke Lindrothin käsialaa. Kasvisten ja juuresten lisäksi myös kotimainen kala, riista ja liha esittäytyvät aivan uudenlaisissa muodoissa ravintolamme à la carte -listalla. Maistuisiko sinulle esimerkiksi ahven savuvoi-lipstikkakastikkeen ja haudutetun purjon kera tai peuranpaisti katajanmarjaa ja pikkelöityä sientä kaverinaan?”
À la carte -annosten lisäksi The Glass tarjoilee arkisin myös lounasta ja sunnuntaisin brunssin. “Lounasaikaan listaltamme saattaa löytyä esimerkiksi gourmet-tason meiningillä valmistettua läskisoosia tai lohikeittoa. Sunnuntaibrunssilla pöytään on saatettu kattaa esimerkiksi grillattua briossia, talon lämminsavukirjolohta, baba ganoushia, kikhernettä tai kesäkurpitsaa.”
Ravintola, jossa myös juodaan hyvin
The Glass Helsinki on panostanut elämyksellisen ravintolamenun lisäksi myös elämyksellisiin juomiin. “Meillä ymmärretään, että osa onnistunutta makuelämystä ovat myös annoksia oikealla tavalla täydentävät viinit ja kuohuvat. Siksi olemmekin kiinnittäneet erityistä huomiota juomavalikoimamme rakentamiseen”, Yrjänä Raitanen kertoo. “Listaltamme löytyy poikkeuksellisen laajasti viinejä valkoisesta punaiseen, oranssiin ja roséhen. Kuplivat olemme valinneet parhailta eurooppalaisilta viinitiloilta.”

Rommibaarissa on huikea 50 eri rommin valikoima.
Yrjänä Raitanen vinkkaa, että The Glass -ravintolaan kannattaa poiketa, vaikka nälkä ei olisikaan akuutisti päällä. “Rommibaarimme on mitä oivallisin osoite vaikkapa bileillan aloittamiseen tai äärimmäisellä ammattitaidolla valmistetun cocktailin nauttimiseen. Drinkkilistaltamme löytyvät luonnollisesti kaikkien tuntemat klassikot, mutta niiden lisäksi saatavilla on myös baarimestarimme Samu Bergmanin omia, varta vasten The Glass Helsinki -ravintolalle suunnittelemia signature-luomuksia. Ne ovat aivan takuuvarmoja elämyksiä drinkkien valmistusprosessin seuraamisesta itse juomanautintoon.”
Unohtaa ei sovi myöskään The Glass’in kahvilaa. “Meiltä voi hakea lisäboostia vaikkapa Kämp Gallerian shoppailureissuun poikkeamalla erikoiskahville, suussa sulavalle makealle tai suolaiselle kakulle, tai lasille kuohuvaa näiden kaveriksi.”
Vastuullisuus ohjaa ravintolan toimintaa
The Glass on ravintola, joka on helsinkiläisessä mittakaavassa vienyt vastuullisuuden ja ympäristöstä huolehtimisen kiitettävälle tasolle. “On mahtavaa, että tänä päivänä esimerkiksi ympäristöasioiden huomioimisesta on tullut ravintoloille enemmänkin oletus kuin extra. Me teemme osaltamme parhaamme, jotta voisimme tässäkin asiassa olla ajassa kiinni. Lähellä tuotettuja raaka-aineita käyttämällä kutistamme annostemme hiilijalanjälkeä. Meillä ei käytetä juomissa pillejä, sillä ne ovat lopulta juoman makuelämyksen rakentamisessa täysin toissijainen asia. Drinkkiemme pohjana käytämme hävikkihedelmistä valmistettuja mehuja ja ravintolamme tuottaman biojätteen käsittelemme itse omassa kompostissamme.”
Lopuksi Yrjänä Raitanen haluaa muistuttaa, että ravintolana The Glass Helsinki on turvallinen vaihtoehto myös vallitsevana pandemia-aikana. “Hygieniataso on lähtökohtaisesti suomalaisissa ravintoloissa korkealla, mutta me ajattelimme viedä asiat vielä astetta pidemmälle. Olemme tällä hetkellä esimerkiksi selvittämässä miten UVC-valo, astianpesukoneen nostettu pesulämpötila ja ravintolatilojen fyysiset rajausratkaisut vaikuttavat hygienian paranemiseen ja desinfioinnin tasoon. Lisäksi pöytäpinnat pyyhitään meillä ravintolaseurueen jäljiltä aina sekä ylä- että alapuolelta, ja henkilökuntamme mittaa ruumiinlämpönsä päivittäin etälukevalla kuumemittarilla. Meillä ruokailet siis aina turvallisesti, ainakin mikäli se on meidän toimistamme kiinni.”
No responses yet